villasukankuluttaja - sukkalankakauppa neulovillan blogi

Sukkalankataulukko eli millä langalla voi korvata ohjeessa mainitun langan

Sukkalankataulukko eli millä langalla voi korvata ohjeessa mainitun langan
Mikä Kaupunkilangan sukkalangoista oli sitä nallelangan vahvuista? Onko paksuja sukkalankoja muita kuin 7 veljestä ja Socki? Toimisivatko Dropsin Fabel ja Opal 4 yhdessä raitasukassa? 

Kolme sukkalankaa kevääseen

Kolme sukkalankaa kevääseen
Käytän villasukkia ympäri vuoden, ja niin käyttää varmasti moni muukin. Kevättä kohti kuitenkin tekee mieli tehdä vähän ohuempia ja kevyempiä sukkia. Alla kolme ohutta sukkalankavaihtoehtoa, joissa on jotain vanhaa ja jotain uutta kevääseen. 

Millainen on (hyvä) sukkalanka?

Millainen on (hyvä) sukkalanka?

Olen aina vähän vierastanut lankojen määritelmiä, kuten virkkauslanka, vauvalanka tai sukkalanka, koska kyllähän kaikkea lankaa voi virkata, vauvan vaatteisiin sopii niin villa kuin puuvillakin, ja melkeinpä mistä vain langasta saa tehtyä sukat, jos niin haluaa.

Mutta tokihan toisista langoista tulee käyttökelpoisemmat sukat kuin toisista.